lauantai, 22. huhtikuu 2017

Harrastevalokuvauksen pauloissa

Heippa!

Olen harrastanut valokuvausta siitä lähtien, kun sain oman kameran käsiini. Käytännössä olen siis aloittanut valokuvaamisen 12-vuotiaana, kun rahat riittivät ostaa vaaleanpunaisen Samsungin digikameran. Kyseisellä kameralla aloitin siis kuvaamaan luontoa, koiria ja sellaista mitä nyt silloin 12-vuotiaana piti uutena ja ihmeellisenä. Olin kuvaamassa kissaani pesuhuoneessa, kun digikamera tipahti lattialle ja siinä oltiin. Rikkinäisen kameran kanssa nuori tyttö harmissaan. 

Pääsin ala-asteelta ja sain silloin lahjaksi Canon Powershot SX 120 IS. Sillä pääsi harjoittelemaan vielä paljon paremmin ja sillä kuvasinkin melko pitkään. Sain kuvailtua kuutamoa ja yllättävän tarkkoja kuvia tuli, vaikka ei ollut mitään kuvanvakaajaa ja kuvat otin vapaalla kädellä. Myös perhosia, luontoa sekä koiria tykkäsin paljon kuvailla tällä kameralla. Huomasin sitten kun olin 13-vuotias, että siskollani on Canon 1000D, jota lainasin sen jälkeen melko useasti. Tietysti silloin oli hienoa ottaa selfieitä ja kuvata kavereita enemmän. Ennen rippileiriä sain sitten itselleni Canon 600D:n, jolla kuvailen nykyäänkin.

Nyt viimeiset pari vuotta on mennyt niin tiiviisti koulussa, ettei kameralla tule käytännössä otettua niin paljon maisemakuvia. Enemmän olen nyt harrastanut lapsivalokuvausta sekä henkilökuvausta. Muutoin kameralla kuvaaminen on jäänyt, kun puhelimella saa otettua jo sen verran hyviä kuvia sekä se ei paina, vaikka se kulkisi mukana koko ajan. Tämän vuoksi on sormet alkanut syyhyämään, josko saisi joskus itselleen hankittua Olympus PEN EPL-7 tai EPL-8. 

2015-12-27%2003.23.31%202.jpg2016-03-28%2004.58.44%201.jpg2016-06-05%2009.54.44%201.jpg2016-06-25%2006.54.38%201.jpg2016-07-24%2009.55.01%201.jpg2016-07-24%2009.55.04%201.jpg2016-09-18%2012.08.38%201.jpg2017-02-25%2009.15.20%201.jpg2017-01-21%2002.24.29%201.jpg2017-03-28%2006.17.37%202.jpg2016-06-25%2009.48.15%201.jpg

lauantai, 22. huhtikuu 2017

Elämää stressin keskellä

Taas on tovi vierähtänyt viime postauksesta. Nyt eletään huhtikuun loppua ja viimeinen näyttöviikko koulussa alkaa jo häämöttämään. Hetki sitten oli hieronta hoitotapahtumana sekä yrittäjyyspuolen näytöt ja molemmista läpi mentiin että heilahti. Pieni stressi on purkautunut, mutta kyllä sitä kieltämättä jännittää jo tulevaa viimeistä näyttöä. 

IMG_20170413_150657_775.jpg

Kesätöistä ei vieläkään ole minkäänlaista käsitystä. Hullua ajatella, että pitäisi olla tuleva kesä työttömänä, sitä kun kuitenkin on tehnyt 12-vuotiaasta joka kesä palkallista työtä. Tämä ei johdu siitä, ettenkö olisi ollut aktiivinen työnhakija. Voitte kuvitella kuinka olen kolunnut kaikki mahdolliset lähihoitajan työt ja sijaisuudet, myyntityöstä lastenhoitoon sekä siivoustehtäviin. On siis kieltämättä hieman jännät ajat edessä. Ensi kuun puolessa välissä onkin sitten marssittava käymään TE-toimistossa juttelemassa näistä asioista, ellei nyt ala kuulumaan töistä.

IMG_20170417_131013_898.jpg

Ensi viikon torstaina olisi esivalintakoe sosiaalipuolelle. Olen hakenut nyt toimintaterapeutiksi sekä fysioterapeutiksi päiväryhmään sekä monimuotoon. Toivotaan siis parasta, josko koulupaikka avautuisi.

IMG_20170331_122657_134.jpg

Käytiin muuten kaverin kanssa hankkimassa salikortit, josko tästä alkaisi kevään mittaan kunto kohota ja hauis kasvaa! 😜

torstai, 2. helmikuu 2017

Kevät tulee kohisten

IMG_20170126_154557_986.jpg

Kevät tulee kohisten. Miten aina keväällä tuntuu, että kaikki tehtävät sekä työt kasaantuvat tuhottoman kokoiseksi röykkiöksi ja mistään ei saa selvää? Vaikka siis tekemättömiä töitä ei ole kuin muutama, mutta silti vaatii suurta ponnistelua viedäkseen ne loppuun. Tuntuu, että väsymys vaan takertuu koko olemukseesi kiinni ja kuljet synkkä verho silmiesi päällä, joka vähän sumentaa ympäristöä ja tekee sinusta vähemmän tarkkaavaisen. Ja se että unohtelet asioita, et muista koko edellisestä viikosta mitään.

Ei tätä voi enää edes sanoa kaamosmasennukseksi, kun ulkonakin paistaa aurinko. Lähempänä ehkä burn out oirekuvaa. Onneksi kirjoittaminen aina helpottaa tätä ongemaa. Välillä kun tuntuu, ettei osaa pukea sanoiksi kaikkea sitä turhautuneisuutta ja kireyttä ja stressiä ja ärtyneisyyttä ja alakuloisuutta. Silloin tietää, että pitää hengähtää. Käydä juttelemassa jollekin, itkeä vähän, jotta voi taas hetken elää ilman kaikkea edellä mainittuja tunnetiloja. Pitäisi kai opetella päästämään irti, vähän rentoutua ja antaa asioiden mennä painollaan. Tiedättehän, kun en ole sellainen. Kävin akupunktiossa ja jopa sellaisesta pienestä haastattelusta hoitaja sanoi, että taidat olla sellainen etukäteen jännittäjä ja stressaaja, niin sanottu huolehtija. Niinhän minä vähän olen. Se avarti paljon, kun kuuli sen tuntemattomalta ihmiseltä.

IMG_20170123_160504_201.jpg

Kuitenkin. Koulussa ollaan aloitettu käymään jäsenkorjausta, mielenkiintoista mutta rankkaa hommaa. Toinen näyttö lähenee viikko viikolta ja tuntuu, että aika menee vähän turhankin nopeasti. Niin paljon on vielä opittavaa sekä uutta asiaa ennen valmistumista. Asioiden sisäistäminen ja vieminen käytäntöön kuitenkin kestää hetken. En osaa vieläkään kunnolla mobilisointia rintalihakselle ja nyt pitäisi jo kuitenkin osata nilkkaan jäsenkorjausta. Ukko plintille ja harjoittelemaan. Huomaatteko, teen sitä kokoajan, huomaamattani. Huolehdin, etten opi mitään. En arvosta omaa tekemistä ja aliarvioin osaamiseni. Epäonnistumiset tuntuu paljon pahemmilta, mitä ne todellisuudessa on. Osaan hieroa, meillä oli vasta asiakaspalauteviikko ja sieltä tuli pelkkää erinomaista ja hyvää. Tulee onnistumisen kokemuksia ja tietää, että oppii kokoajan uutta jota voi hyödyntää hieronnassa. Kuitenkin alitajunta kummittelee, että en osaa ja olen huono ja pitäisi pystyä parempaan. Liikasuorittaja, sitä minä olen jos pitäisi kuvailla itseään. Onneksi on niitä ihmisiä välillä toppuuttamassa, jos meinaan mennä yli omien rajojen. Yrittäjänä tämä tulee olemaan varmaan itselle vaikeaa tunnistaa milloin mennään jo rajan toisella puolella. 

IMG_20170121_114852_391.jpg

Kesätöihin olen hakenut moneen paikkaan, mutta vain yhdestä on tullut kiitokset kiinnostuksesta. Tästäkin puskee stressi päälle. Kuitenkin jollain pitäisi vuokrakin maksaa ja vähän tienata säästöön ensi vuodeksi, jos pääsen vielä opiskelemaan lisää anatomiaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Onneksi ei itse kuitenkaan putoa ihan tyhjän päälle, jos putoaa. Olisi kuitenkin jo kaksi ammattinimikettä takataskussa. Sitä paitsi tämän vuoden CV on varmaan paras aikoihin. Siinä nimittäin on paljon tärkeää tekstiä ja mieleenpainuvia asioita ja kirjoitettu huolella. Jos ei nappaa Jyväskylästä tänä vuonna, on varmaan palattava häntä koipien välissä Mikkeliin ainakin kesäksi. 

2017-01-23%2005.08.14%201.jpg

 

sunnuntai, 8. tammikuu 2017

Ei yksinäinen unta saa

Ystävyyssuhteet. Ystävyyssuhteet ovat siitä jänniä asioita, ne pelaa kun kummallakin on jotain annettavaa toiselle. Tuodaan iloa toisen elämään, kerrotaan hauskoja juttuja ja luodaan ne omat sisäpiirivitsit. Aika usein olen kuitenkin ollut siinä tilanteessa, kun ystävää oikeasti tarvitsisi, se ei ole siinä. Etenkin täällä Jyväskylässä ollessa on huomannut, kuinka yksinäinen sitä oikeastaan oikeasti on. Päässä pyörii ajatukset, onko minussa vika ja mikä se vika on. Voiko toiseen vaan kyllästyä? Voiko toisen jutut alkaa vaan ärsyttämään aivan hetkessä? Toisen elämä ei enää kiinnosta, niin kuin ennen kiinnosti. Enää ei vaan soiteta ja kysytä, että lähdetkö kahville. Tai olisiko hetki aikaa jutella. Tai edes kysytä mitä kuuluu, miten menee. Koulussa huomaa välillä eristäytyvänsä ja hakeutuvan omaan kuoreen. Sinne mihin muilla ei ole asiaa eikä pääsyä. Siellä ollessa kukaan ei voi satuttaa teoilla eikä sanoilla. 

IMG_20161227_023650_506.jpg

Yksin ollessa sitä miettii paljon asioita. Varsinkin sitä, kuinka niitä ystävyyssuhteita saisi, kun paikkakunnalta ei tunne juurikaan ketään. Iltaisin kyyneleet pyrkii silmiin, eikä oikein osaa käsittää tällaista tunnemyllerrystä. Sydän huutaa, mutta pää haluaa tukahduttaa tunteet. Siksi en ole puhunut näistä asioista kovinkaan paljoa. Pelottaa avautua. Pelottaa näyttää kuoren sisäosa, millainen sitä syvällä sisimmässä on. Kuinka paljon patoutuneita tunteita sekä katkeruutta tässä kehossa on. Tiedättehän, sitä on välillä tosi paljon. Välillä on hyvä päästää asiat ulos. Ymmärtää sydäntä, kuunnella sitä mitä sillä on asiaa siellä kylkiluiden takana. Arvostaa sitä, että se siellä välillä myllertää ja riehuu. Olla ylpeä siitä mitä se haluaa päästää ulos. Joskus sen on hyvä antaa puhua.

IMG_20161215_162648.jpg

perjantai, 9. joulukuu 2016

Jouluksi kotiin

Moikka! 

Pitkä aika on viime kirjoittelusta vierähtänyt. Stressiä on leijaillut ilmassa sen verran paljon tänä syksynä, etten ole viitsinyt sitä kaikkea tänne vuodattaa. Tämä vuosi on pian taputeltu ja aivan mahtavia juttuja on tapahtunut. 

IMG_20161118_142608.jpg

Aloitetaampa koulusta. Anatomian tentit läpäisty sekä myös ensimmäinen näyttö ohi, tällä hetkellä tyytyväinen fiilis. Asiakkaita riittää ja urheiluhierojan tutkintokin on askel askeleelta lähempänä. Olenko tykännyt koulusta? Aivan ehdottomasti! Tietysti on välillä niitä nihkeitäkin päiviä, jolloin tuntuu ettei mistään tule mitään. Mutta kaikki kun puhaltaa yhteen hiileen ja vähän auttaa toista, niin helpompaa on työt tehdä myös niinä nihkeinäkin päivinä. Paljon ollaan jo opittu, mutta nyt tietoa alkaa tulemaan paljon enemmän. Siirrymme mobilisoivaan hierontaan sekä sidekudoskäsittelyyn, joissa itsellä ainakin riittää vielä paljon treenattavaa ja opittavaa. Näistä lisää myöhemmin!

_MG_0326muopkatu.jpg

En asu enää yksin. Muutimme poikaystäväni kanssa yhteen loka-marraskuun vaihteessa. Täällä nyt ollaan köllötelty vähän lähempänä keskustaa, aivan Jyväsjärven vieressä. Asunto on jouluiseksi sisustettu ja muovinen joulukuusi on ollut pystyssä välkkyvine värivaloineen jo jokusen tovin. Joulua ja joululomaa odotan innolla, kamalasti tekee mieli jo jouluruokia! Vähän toki piti aloitella jo kotonakin, niin kävin kaupasta ostamassa porkkanalaatikkoa sekä sienisalaattia. Jouluna kuitenkin pääsee mamman joulupatojen ääreen sekä näkemään siskonpoikien reaktiot joulupukista! 

_MG_0333.jpg

Ihanaa Joulun aikaa jokaiselle! Nauttikaa, rauhoittukaa ja levätkää. Nauttikaa toisten seurasta. Elkee hössöttäkö suotta, siittä ei oo mittään hyötyä! Rakastakaa ja olkaa rakastettuina. Tuoksutelkaa glögin sekä pipareiden tuoksua. Syökää paljon kinkkua sekä muita herkkuja. Ja hei suklaata! Ei saa unohtaa Joulupukkia ja noitarumpua, Lumiukkoa ja Joulupukin kuumaa linjaa! Riisipuuroa josta etsitään mantelia, palkkioksi saa Julia suklaakonvehtirasian. Kaikki ne niin ärsyttävät ja ylipirteät tiptap ja kulkuslaulut. Mutta HEI MUMMO, jokos se pukki saapuukin sinne teille? Vielä 15 päivää. Rauhallista ja taianomaista Joulua! Ja ihkua uutta vuotta! Palataan ensi vuoden puolella! 

  • Kuka täällä kirjoittelee

    Katri Soikkeli, nuori 19-vuotias opiskelija. Rakastaa suunnattomasti luontoa ja seikkailuja, harrastaa valokuvaamista sekä on palavasti kiinnostunut sisustamisesta. Blogiin kirjoittelee opinnoista sekä arjen askareista valokuvilla höystettynä.