Kevät tulee kohisten. Miten aina keväällä tuntuu, että kaikki tehtävät sekä työt kasaantuvat tuhottoman kokoiseksi röykkiöksi ja mistään ei saa selvää? Vaikka siis tekemättömiä töitä ei ole kuin muutama, mutta silti vaatii suurta ponnistelua viedäkseen ne loppuun. Tuntuu, että väsymys vaan takertuu koko olemukseesi kiinni ja kuljet synkkä verho silmiesi päällä, joka vähän sumentaa ympäristöä ja tekee sinusta vähemmän tarkkaavaisen. Ja se että unohtelet asioita, et muista koko edellisestä viikosta mitään.

Ei tätä voi enää edes sanoa kaamosmasennukseksi, kun ulkonakin paistaa aurinko. Lähempänä ehkä burn out oirekuvaa. Onneksi kirjoittaminen aina helpottaa tätä ongemaa. Välillä kun tuntuu, ettei osaa pukea sanoiksi kaikkea sitä turhautuneisuutta ja kireyttä ja stressiä ja ärtyneisyyttä ja alakuloisuutta. Silloin tietää, että pitää hengähtää. Käydä juttelemassa jollekin, itkeä vähän, jotta voi taas hetken elää ilman kaikkea edellä mainittuja tunnetiloja. Pitäisi kai opetella päästämään irti, vähän rentoutua ja antaa asioiden mennä painollaan. Tiedättehän, kun en ole sellainen. Kävin akupunktiossa ja jopa sellaisesta pienestä haastattelusta hoitaja sanoi, että taidat olla sellainen etukäteen jännittäjä ja stressaaja, niin sanottu huolehtija. Niinhän minä vähän olen. Se avarti paljon, kun kuuli sen tuntemattomalta ihmiseltä.

Kuitenkin. Koulussa ollaan aloitettu käymään jäsenkorjausta, mielenkiintoista mutta rankkaa hommaa. Toinen näyttö lähenee viikko viikolta ja tuntuu, että aika menee vähän turhankin nopeasti. Niin paljon on vielä opittavaa sekä uutta asiaa ennen valmistumista. Asioiden sisäistäminen ja vieminen käytäntöön kuitenkin kestää hetken. En osaa vieläkään kunnolla mobilisointia rintalihakselle ja nyt pitäisi jo kuitenkin osata nilkkaan jäsenkorjausta. Ukko plintille ja harjoittelemaan. Huomaatteko, teen sitä kokoajan, huomaamattani. Huolehdin, etten opi mitään. En arvosta omaa tekemistä ja aliarvioin osaamiseni. Epäonnistumiset tuntuu paljon pahemmilta, mitä ne todellisuudessa on. Osaan hieroa, meillä oli vasta asiakaspalauteviikko ja sieltä tuli pelkkää erinomaista ja hyvää. Tulee onnistumisen kokemuksia ja tietää, että oppii kokoajan uutta jota voi hyödyntää hieronnassa. Kuitenkin alitajunta kummittelee, että en osaa ja olen huono ja pitäisi pystyä parempaan. Liikasuorittaja, sitä minä olen jos pitäisi kuvailla itseään. Onneksi on niitä ihmisiä välillä toppuuttamassa, jos meinaan mennä yli omien rajojen. Yrittäjänä tämä tulee olemaan varmaan itselle vaikeaa tunnistaa milloin mennään jo rajan toisella puolella. 

Kesätöihin olen hakenut moneen paikkaan, mutta vain yhdestä on tullut kiitokset kiinnostuksesta. Tästäkin puskee stressi päälle. Kuitenkin jollain pitäisi vuokrakin maksaa ja vähän tienata säästöön ensi vuodeksi, jos pääsen vielä opiskelemaan lisää anatomiaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Onneksi ei itse kuitenkaan putoa ihan tyhjän päälle, jos putoaa. Olisi kuitenkin jo kaksi ammattinimikettä takataskussa. Sitä paitsi tämän vuoden CV on varmaan paras aikoihin. Siinä nimittäin on paljon tärkeää tekstiä ja mieleenpainuvia asioita ja kirjoitettu huolella. Jos ei nappaa Jyväskylästä tänä vuonna, on varmaan palattava häntä koipien välissä Mikkeliin ainakin kesäksi.